Maaliskuun asuntokaupassa varma kevään merkki – pihalliset perheasunnot kävivät kaupaksi

Käytettyjen kerrostalohuoneistojen kaupassa laskua

dr birnbaum hennef öffnungszeiten Käytettyjen kerrostalohuoneistojen kauppoja tehtiin samaan tahtiin kuin helmikuussa 2018. Suomessa välittäjät välittivät helmikuussa 2580 käytettyjen kerrostalohuoneistojen kauppaa ja maaliskuussa vastaava luku oli 2590 kpl – verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan laskua oli noin 14 %.

perhepäivähoito oulu kokemuksia Tarkasteltaessa ensimmäisen vuosineljänneksen aikana välitettyjä kauppoja, käytetyissä kerrostalohuoneistoissa ollaan 4 % -yksikköä jäljessä vuoden 2017 kauppamääristä. Ensimmäisen vuosineljänneksen kauppamäärä on kuitenkin 4 % -yksikköä suurempi kuin vuosien 2015 ja 2016 ensimmäisen neljänneksen kauppamäärä. 2018 ensimmäisen vuosineljänneksen kauppamäärän putoamista selittänee osaltaan KVKL:n ylläpitämän välittäjäkauppatilaston epätarkkuudet, sillä osa alkuvuoden kaupoista tulee tilastoihin viiveellä.

puutarhamyymälä helsinki itäkeskus Kerrostalokaksioiden kauppamäärä lasku Suomessa 13 % verrattuna vuoden 2017 vastaavaan ajankohtaan. Espoossa, Vantaalla. Tampereella, Lahdessa ja Lappeenrannassa kauppamäärä olivat samalla tasolla kuin vuonna 2017.

haravalla levitettävä villa  

kapitän hook once upon a time

Myyntiaikojen kehitys vahvistaa asuntomarkkinoiden toimivan hyvin

neste tourula jyväskylä Käytettyjen kerrostaloasuntojen myyntiaika maaliskuussa oli koko Suomessa keskimäärin 83 päivää ja pääkaupunkiseudulla 53 päivää. Koko Suomen tilastoissa käytettyjen kerrostalokaksioiden myyntiajat pitenivät viime vuoden maaliskuusta 10 päivää, ollen keskimäärin 81 päivää. Pääkaupunkiseudulla maaliskuussa kaksioiden myyntiaika oli keskimäärin 51 päivää, kun maaliskuussa 2017 myyntiaika oli 52 päivää.

bitte schön translation Käytettyjen kerrostalohuoneistojen myyntiaikojen tilastoissa nähtiin myös myyntiaikojen pitenemisiä. Tilastoissa tapahtuneen myyntiaikojen jatkumisen selittää pidempään myynnissä olleiden kohteiden meneminen kaupaksi, kun tarjonta on vähentynyt kaupankäynnin jatkuessa voimakkaana. Paikkakuntakohtaisia esimerkkejä tästä kehityksestä on nähtävissä mm. Lahdessa, Lappeenrannassa ja Kouvolassa.

hunyadi lászló szobrász Omakotitalojen myyntiajat koko Suomessa lyhenivät hieman (-7 päivää) viime vuoden vastaavasta ajankohdasta, ollen keskimäärin 128 päivää. Pääkaupunkiseudulla omakotitalojen myyntiajat olivat samalla tasolla kuin maaliskuussa 2017.

Kerrostalohuoneistojen neliöhinnat nousussa

lakia henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa Käytettyjen kerrostaloasuntojen neliöhinnat nousivat Suomessa 3 % verrattuna maaliskuuhun 2017. Keskimääräinen neliöhinta käytetyissä kerrostalohuoneistoissa Suomessa oli noin 2910 €/m2 ja pääkaupunkiseudulla noin 4588 €/m2. Pääkaupunkiseudulla neliöhinta nousi maaliskuuhun 2017 verrattuna 6 %.

loppuottelu nuorten jääkiekko Käytetyissä kerrostalokaksioissa neliöhinnat nousivat Suomessa 1 % viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kerrostalokaksion neliöhinta oli Suomessa maaliskuussa 2729 €/m2. Nousua kerrostalokaksioiden neliöhinnoissa oli pääkaupunkiseudulla (+4 %), Helsingissä (+9 %), Vantaalla (+13 %), Turussa (+10 %), Lahdessa (+14 %) ja Jyväskylässä (+8 %). Helsingissä kerrostalokaksio maksoi maaliskuussa noin 5054 €/m2, kun se 2017 oli noin 4624 €/m2.

Kevät koitti asuntokauppaan lähes koko Suomessa

elämysten ja ystävyyden kartano leirit Maaliskuun asuntokaupassa varma kevään merkki – pihalliset perheasunnot kävivät kaupaksi ja useilla paikkakunnilla tapahtui rivitalohuoneistojen ja omakotitalojen osalta siirtymä kohti aiempaa suurempia asuntoja. Samalla usealla paikkakunnalla tilastoissa kyseisten asuntojen myyntiajat pitenivät, mikä johtuu talvella myyntiin laitettujen rivitalohuoneistojen ja omakotitalojen menemisestä kaupaksi, kun pihat ovat alkaneet sulamaan ja ostopäätökset ovat kypsyneet. Poikkeuksellista maaliskuun ilmiössä on se, että yleensä pihallisten perheasuntojen kaupan piristyminen etenee kevään tulemisen kanssa samaa tahtia, mutta nyt kaupankäynnin vilkastuminen näkyi tilastoissa pk-seudulta aina Rovaniemelle saakka.

automyyjän palkka wetteri Perheasuntojen kaupankäynnistä ja hintojen kehittymisestä löytyy tilastojen sisältä hyviä esimerkkejä tilastoihin vaikuttavista muutoksista kaupanrakenteessa. Esimerkiksi Tampereella omakotitalojen kauppamäärä säilyi ennallaan, mutta keskimääräinen omakotitalon kauppahinta nousi 283.000 tuhannesta 313.000 tuhanteen euroon. Tampereen alueen omakotitalojen kaupoissa liikkui lähes 1 miljoona euroa enemmän maaliskuussa kuin helmikuussa. Kaupan rakenteen muutos voi aiheuttaa myös tilastohinnan näennäisen laskun, esim. Vantaalla omakotitalojen keskihinta tilastoissa laski 361.000 tuhannesta 326.000 tuhanteen ja kauppamäärä kasvoi 21 % helmikuun tasosta. Vantaalla tehtiin maaliskuussa enemmän kauppoja kohtuuhintaisista, iäkkäämmistä ok-taloista. Vantaan alueen omakotitalojen kauppahinnoissa liikkui kuitenkin lähes 1 miljoona euroa enemmän maaliskuussa kuin helmikuussa.

RE/MAX -ketju edelleen vahvassa kasvussa

työharjoittelu päiväkodissa tavoitteet ”RE/MAX-ketjun myynti on vahvassa kasvussa alkuvuonna 2018. Myös RE/MAXin välittäjämäärä Suomessa on reilussa kasvussa – vahvistimme verkostoamme edelleen avaamalla alkuvuonna uusia toimistoja Ouluun, Jyväskylään, Espooseen, Helsinkiin, Kotkaan ja Tuusulaan. Kaikille näille paikkakunnille olemme luoneet uusia työpaikkoja ja rekrytointi on edelleen käynnissä”, kertoo toimitusjohtaja Pasi Aalto.

takki auki täältä tulee hauki sanat Lähde: KVKL Hintaseurantapalvelu / REMAX Suomi

Lisätietoja

grimário nobre de oliveira pieni vihertävä lintu Pekka Ronkainen, Kehitysjohtaja, KTM, LKV, AKA, RE/MAX Suomi
+358 50 3800 050 | [email protected]

rachadura nos pés listerine audi a4 käytetyt vanteet Pasi Aalto, Toimitusjohtaja, RE/MAX Suomi
+358 400 322 232 | [email protected]

mikä poranterä betoniseinään Suomessa ensimmäinen REMAX-toimisto avattiin 2006. Tällä hetkellä RE/MAXilla on lähes 400 välittäjää 25:llä eri paikkakunnalla Suomessa, ja välittäjämäärä on kasvussa. Yhtiön tavoitteena on palvella jokaista asiakasta tasalaatuisesti ja laadukkaasti, oli kyse asunnon sitten myymisestä, ostosta tai vuokrauksesta.

ihanat häät mtv REMAX toimii globaalisti 44 vuoden kokemuksella 100 maassa yli 7500 toimiston ja yli 115 000 välittäjän vahvuudella. REMAX on markkinajohtaja 11 Euroopan maassa, USA:ssa ja Kanadassa. REMAX-välittäjät auttavat vuosittain yli miljoonaa ihmistä ostamaan ja myymään kotinsa ympäri maailmaa.

josquin des prez biografía

pinterest navidad muñecos musée picasso (antibes) MARKKINAKATSAUS

myrorna gärdet stockholm

kasvaminen on yhtä hässäkkää tokmanni kesätyö 2015 turku ALUEELLISET KAAVIOT

husqvarna moottorisahan kaasuttimen säädöt

scandic turku pysäköinti bändit keikat oulu TIETOA MEISTÄ